Olin haltioissani, kun 13-vuotias veljenpoikani malttoi katsoa kanssani elokuvan, joka on melkein yhtä vanha kuin hänen isänsä! Minua arvelutti enemmän kuin paljon, että mitenkähän nykyajan räiskintään ja toimintaan sekä Duudsonien aivottomiin kotkotuksiin tottunut nuori suhtautuu huumoriin, jossa pysytään vielä sentään hyvän maun rajojen sisäpuolella (ok, no ei ihan täysin, mutta kuitenkin).
Monty Pythonilla on toki sellaista primitiivistä huumoriakin, joka on suunnattu niille, jotka eivät muusta ymmärrä, mutta se menee myös astetta korkeammalle. Huumoria on revitty eritoten ihmisten tavasta käyttää kieltä, kameraleikkauksista ja kuvaustavasta, kohtausten jatkuvuudesta, heppoisesta juonesta, karikatyyrisistä hahmoista ja absurdeista tilanteista. Koomikon työ ja varsinkin hyvän huumorin heittäminen ei ole helppoa. Esimerkiksi ko.elokuvan huonosti englantia puhuvat ranskalaiset ritarit vetoavat myös ranskalaisiin itseensä, sillä stereotyyppisen ranskalaisen tunnistaa heti, mistäs muusta kuin hänen tavastaan ääntää englantia. Pythonit siis tekivät tässä komediaa, jossa tehtiin rankkaakin pilaa vallitsevasta yhteiskuntajärjestelmästä, mutta se osattiin perienglantilaiseen tapaan esittää sarkastisella otteella. Kaikkein rankimmin he tuntuvat kritisoivan omaa myyttikulttuuriaan.
Jos minulta kysytään niin tuollainen huumori hakkaa mennen tullen nykyajan "mä lyön sua, niin nauretaan yhdessä, kun vuodat kuiviin" -näennäishuumorin, jossa iloa ammennetaan kivusta. Se, mitä kukakin saa kielellä kikkailevista höhlistä englantilaisritareista on tietysti jokaisen oma asia.


P.S. Kävin muuten eilen kaupassa ja hain kookospähkinän, Tiimarista pienen linnun ja ostin leffan Monty Python and the holy grail. Lintu on narulla kiinni kookospähkinässä.
Saapa nähdä mitä veljenpoika pitää lahjastaan ;)