Mikä siinä on, että osa meistä ihmisistä on ehdottomia kaiken tekemänsä suhteen?
Nähdään toki väreissä, mutta vain mustana tai valkoisena, vaikka värien kirjo olisi loppumaton.
Lapsuudesta ilmiö on tuttu, joskin se menee ajan myötä ohi, kun ihminen kasvaa ja oppii, että asioilla on vähintään kaksi puolta. Enää ei tarvitse päättää kenen kaveri haluaa olla, vain sen takia että muuten jää ryhmän ulkopuolelle. Aikuinen ihminen on vapaa valitsemaan minkälaisia ihmissuhteita sitä haluaa ylläpitää ja vaalia. Varsin eri asia onkin sitten miten moni uskaltaa aidosti olla oma itsensä ja jättää itseä kuormittavat suhteet niille aloilleen.
Kaverisuhteen päättyminen aikuisiällä on, lainkaan yleistämättä, ikävää joskin ilmeisen yleistä. Kun käytetään termiä "ihmiset kasvavat erilleen", haluaisin kyllä tietää miten se voi olla yksinomaan huono asia? Ehdottoman ihmisen mielestä, kaikki mikä ei liity häneen tai edes epäsuorasti kosketa häntä on merkki kaverisuhteen tason laskemisesta. Edellä mainittua termiä käytetään ihmeen usein, joskin väittäisin, että sen sisältö riippuu täysin siitä kuka sanat sanoo. Sisältö voi pahimmillaan olla luokkaa "et ole enää kiinnostunut asioistani, etkä jaksa kuunnella minua ja huoliani 24/7 ja siksi tämä suhde ei enää toimi" Mitä tämä sitten kertoo ehdottomasta ihmisestä? Itsekkyydestä, tai ainakin siitä ettei hän edes halua/yritä ymmärtää toista ja tämän tunteita.
Olipa suhde minkä tyyppinen tahansa, sen tulisi perustua toisen ymmärtämiseen ja tukemiseen, ei arvostelemiseen ja tuomitsemiseen.