Mikä siinä on, että osa meistä ihmisistä on ehdottomia kaiken tekemänsä suhteen?
Nähdään toki väreissä, mutta vain mustana tai valkoisena, vaikka värien kirjo olisi loppumaton.
Lapsuudesta ilmiö on tuttu, joskin se menee ajan myötä ohi, kun ihminen
kasvaa ja oppii, että asioilla on vähintään kaksi puolta. Enää ei
tarvitse päättää kenen kaveri haluaa olla, vain sen takia että muuten
jää ryhmän ulkopuolelle. Aikuinen ihminen on vapaa valitsemaan
minkälaisia ihmissuhteita sitä haluaa ylläpitää ja vaalia. Varsin eri
asia onkin sitten miten moni uskaltaa aidosti olla oma itsensä ja
jättää itseä kuormittavat suhteet niille aloilleen.
Kaverisuhteen päättyminen aikuisiällä on, lainkaan yleistämättä, ikävää
joskin ilmeisen yleistä. Kun käytetään termiä "ihmiset kasvavat
erilleen", haluaisin kyllä tietää miten se voi olla yksinomaan huono
asia? Ehdottoman ihmisen mielestä, kaikki mikä ei liity häneen tai edes
epäsuorasti kosketa häntä on merkki kaverisuhteen tason laskemisesta.
Edellä mainittua termiä käytetään ihmeen usein, joskin väittäisin, että
sen sisältö riippuu täysin siitä kuka sanat sanoo. Sisältö voi
pahimmillaan olla luokkaa "et ole enää kiinnostunut asioistani, etkä
jaksa kuunnella minua ja huoliani 24/7 ja siksi tämä suhde ei enää
toimi" Mitä tämä sitten kertoo ehdottomasta ihmisestä? Itsekkyydestä,
tai ainakin siitä ettei hän edes halua/yritä ymmärtää toista ja tämän
tunteita.
Olipa suhde minkä tyyppinen tahansa, sen tulisi perustua toisen
ymmärtämiseen ja tukemiseen, ei arvostelemiseen ja tuomitsemiseen.
lauantai, 16. syyskuu 2006
Kommentit